Mihin jäinkään? "Rehellisyys perii maan." Huomatkaa, taas joku perii. Luvataan tulevaisuudessa toteutuva palkkio siitä hyvästä, että jaksaa nyt käyttäytyä kuten kunnon pikku duunarin kuuluu. "Kuuliaisuus perii maan." Viimeiseen asti kuuliainen ihminen on toiselle omaisuutteen verrattava. Ns. vapaat miehet ovat tehneet tästä jokaisen itse harkittavan asian. Luottaneet siihen, että kuuliaisuus löytyy sydämestä, vaikkapa upseerin kuuliaisuus ylempäänsä kohtaan. Siinä voi kai nähdä jonkinlaisia kauneusarvoja. Menneinä aikoina on oltu pragmaattisempia. Ihmiset todella ovat olleet toistensa omaisuutta.

Enää meillä ei tietenkään ole orjia, ei sääty-yhteiskuntaa. Arvonimiä tosin on, ja herrakerhoja. Tärkeintä onkin sisäinen pakko, tapa sopeutua arkipäiväiseen maailmaan. Minä väitän, että nykyajan tavat pohjaavat edelleen muinaisaikaisille käsityksille. Ehkä se on juuri edellisen, sekavan postaukseni anti. Jos siellä on jotakin. Siinä, että ihmisiä luokitellaan, tehdään eri tavoin vajaavaltaisiksi. Sitä varten, että he eivät koskisi kuviteltuun mammonaan. Sitä varten on ulkomaalaisia, lapsia, nuoria, opiskelijoita. On alkoholisteja, vammaisia, työttömiä. Ja edelleen elämäntaiteilijoita, hippejä ja huithapeleita. Minähän tässä jaossa taidan voittaa. Mikä on ihan hauskaa.

Mitä muuta kannattaisi kertoa? Viikonloppun vietin kaukana maaseudulla. Äidin poikaystävä oli nikkaroinut kehikon villiviiniä varten. Vain valkoisia rimoja ja pieniä nauloja. Ja  silti se taittui niin kauniisti kasaan ja taas auki, kuin kangas laskostuessaan. Minä ihailen, itse en ole järin kätevä. Villiviini ja mongolianvaahtera, ne olivat syksyllä upeita. Mongolianvaahtera oli tosin kasvanut taas isommaksi ja tuuheammaksi niin, että lehdessä se peittä saunan ikkun lähes kokonaan. siellä, missä olin saunomassa.

Aiemmin saunoin aina kaveriporukan kanssa, vanhempana melkein mieluummin yksin. Ehkä minä olen niin paljon muuten aina jonkun seurassa. Saunassa on hyvä pysähtyä.

Ennen viikonloppua olin puolestaan pienellä työmatkalla. Siellä oli kokouksia ja kallis päivällinen. Ihan hauskainen reissu. Minä katson kongressia silmät lautasen kokoisena ja yritän potkia toveriani nilkkaan. "Älä nyt ainakaan vittuile Tonttulan Tommille! Se muistaa kaiken." Toisaalta pieni konflikti on viihteellistä. Eikö ole kummallista, että minua alkaa aina naurattaa, kun joku muu suuttuu punaiseksi asti? Olenkohan ilkeä.

Ei silti. Sosiaalinen elämä tuntuukin tarjoavan täyden tuutin verran viihdettä. Ensinnäkin on vanhanaikainen kolmiodraama. Tunnen kaikki osapuolet, ja yksi heistä on, kummallista kyllä, Jakovlev. Ilmeisesti toinen poika on nyt järkyttynyt ja päättänyt muuttaa elämänsä. Jotain sellaista. "Uudessa elämässä minä en enää dokaa." Toisekseen minä tapaan paljon tuttuja ja puolituttuja, ja ihmisiin on hauska tutustuakin. En silti tiedä, miten ihmiset eri ympyröistäni tulisivat keskenään toimeen. Vaikea kai uskoa, että kaikki ovat minulle kavereita. Maanantaina Leena selitti normipaiva.comissa, miksi nimenomaan ei halua olla kahden $aakasvilin kanssa. Hyvin monisanaisesti ja kohteliaasti. Sivuun mennen sanoen $aakasvilistä ja minusta saisi sketsisarjan. Tai ei sitä tarvitse tehdä! Me olemme tietenkin Cranen veljekset lauantain myöhisiltana. Siitä voi kiistellä, kumpi meistä on Frasier ja kumpi Niles.

Mutta sauna. Minusta kiukaalle ei saa heittää öljyttyä tai muuten hajustettua vettä. Saati olut - sehän palaa. Kiukaan pitää olla sen verran viileä, että löylyä kärsii heittää paljon. Pidän runsaasta höyrystä. Lauteilla pitää olla tilaa, mielellään syvyyssuunnassa leveät lauteet. Olen jostakin kuullut, että hyvässä saunassa on kaikkea paljon. Nimittäin paljon ilmaa, vettä ja valoa. Minusta se on hyvä vinkki.