Jurbobowin piti tulla tänään käymään. Meidän piti mennä teatteriin, yöpaikan hän olisi kuulemma saanut sukulaisilta. Myöhään eilen hänelle tuli kuitenkin äkillinen mielenmuutos. Tai eihän mies itse ollut muuttanut mieltään mitenkään, vaimo oli. "Kun minä tänään tulin Jyväskylästä, niin en viitsisi ihan heti lähteä sinne. Pitää rauhoittua", niin hän sanoi. "Pitää rauhoittua. Pitää opetella rauhoittumista."

Ei Jurbobowilla ole lapsia eikä kotieläimiä. J ja vaimo ovat yleensä paljon yhdessä, mutta nähtävästi se ei riitä. Eihän sitä vallan seuraavana päivänä voi lähteä toiselle kotimaanmatkalle, selväkös tuo.

Eevaa en ole nähnyt taas vähään aikaan. Mokoma ei pidä puhelinta päällä.

Näen nykyään kummallisia unia ja säpsähtelen öisin hereille. Huonoista verhoistahan se johtuu. En viitsi ripustaa parempia. Toinen mikä on kiusallinen, on tyyny. Sotkin nimittäin ainoan hyvän tyynyni ja nyt joudun käyttämään sellaista ärsyttävää, pientä. Siksipä yritän opetella nukkumaan kokonaan ilman.

Kun heräilee auringonnousun myötä, aamut ovat helpompia. Ei tarvitse suihkua päästäkseen liikkeelle. Humanitaarisista syistä suihkuttelu voi tietenkin olla suositeltavaa. Väsymys joka tapauksessa iskee vasta iltapäivällä. Etenkin tukevan lounaan jälkeen on tosi vaikea pysyä hereillä. Jotenkin se onnistuu, mutta siitä tulee melkein vihaiseksi. Olen kirjoittajana päässyt miltei "Mitä ajattelin tänään" -tasolle.

vinkki: Aino Kontulan "Rexi on homo ja opettajat hullui". Kirjan tapahtumapaikka, peruskoulu, ei ole tärkeä. Julkisuudessa, jos oikein muistan, tätä kirjaa puitiin tapahtumapaikan ja teeman vuoksi, mutta se on väärin. Puimurin suihin nimittäin hukkuivat teoksen muut arvot. Aino Kontula osaa kirjoittaa. Koko läpyskä on niin hienovarainen, monitulkintainen ja -kerroksinen, osuva ja tarkkanäköinen, että minun on vaikea uskoa, että tämä Aino ei ole seitsemänkymppinen kirjailija, joka on vääntänyt 15 romaania ja viisi runokokoelmaa.

teema: kevät. Keväässä hyvää on lisääntyvä valo ja vähentyvä kylmyys. Pahaa on loska ja se, kun kadehtii ikkunasta näkyviä oloneuvoksia.