Vinkki: mikropizzan käristäminen. Saarioisten einespizzoista saa siedettävää syötävää, jos paistaa ne voisulassa paistinpannulla. Lisäksi kannattaa lisätä omia oliveita ja pippuria, jos on.

Teema: yksityisyys. Käsittelen tätä kohta.

Olin tänä tiistaina Eevan kanssa Kohinaklubilla (www.nihil.fi). Kohinoimassa en ollutkaan ollut pitkiin. Olikohan niin, että itse klubikin oli ollut telakalla jonkin aikaa? Siellä oli joka tapauksessa runonlausuntaa ja live-musiikkia. Folk-duo nimeltä "Varna" lauloi ja soitti Suomen kirjallisuuden klassikoita. Pitäisin sitä erittäin lupaavana yhtyeenä kyllä.

Olen ollut tietysti töissäkin tällä viikolla. Jossain aivan sivulauseessa tuli ilmi, että it-divisoonan mielestä puhun liian vähän. Olen heidän mielestään ilmeisesti juro ja töykeä. Eivätkö he sitten ole?

Jos nyt katsotaan asiaa, mikä velvollisuus ihmisillä on ylipäänsä puhua työpaikallaan? Kysyn vain. Meillä on muutamia sellaisiakin, joita ei juuri ollenkaan näe kahvihuoneessa tai muissa sosiaalisissa tilanteissa. En tiedä, miksi minä en voisi vetää samaa linjaa. Tietääkseni nämä ihmiset tekevät työnsä oikein hyvin ja - yhteistyökykyisesti. En koe heitä mitenkään juroina ja töykeinä. Sensijaan koen, että olisi minulta aika töykeää lohkaista pohjimmiltaan täysin tuntemattomalle: "Mites vanha se sinun tyttö nyt on?" 

Me näet olemme toisillemme vieraita ihmisiä, eikä kaksi kertaa vuodessa toistuva yhteinen pämppääminen muuta asiaa suuntaan tai toiseen. Tietysti aina silloin tällöin tapaa jonkun, jonka kanssa jaksaisi keskustellakin. Yhtä usein kuin missä tahansa muualla, minne on suljettu 100 satunnaista aikuista samaan häkkiin. Me olemme satunnaisia ihmisiä, jotka ovat kohtalon oikusta tai omasta rahanhimostaan kärsimässä samaa vapausrangaistusta ja nauttimassa samoista haasteista. Muuta yhteistä meillä ei olekaan.

En tiedä, miksi sen tarvitsisi olla toisin.

Kuvitellaan, että yrityksen A kaikki 100 työntekijää tuntisivat toisensa yhtä hyvin kuin pikkukylän asukkaat entisaikana. Kyllä agraarisen yhteiskunnan paljon puhuttu turvaverkko myös kiristi ihmisiä! Ajatusta voi kehitellä pitemmällekin. Miksi ei samalla tavoin saman ruuhkabussin jakavista ihmisistä tulisi ylimpiä ystäviä? Ja entä kerrostalot, eikö kerrostalossa pitäisi jutella ja keskustella enemmän? Ihmisethän eivät tunne naapuereitaan. Jos sosiaalisuusnatsit pääsisivät päättämään, kaupunkielämästä tulisi luultavasti täysin sietämätöntä.

Edellinen siis yksityisyyden ylistyslaulu sosiaalisesta näkökulmasta. Yritän hahmotella samaa asiaa toisesta näkökulmasta. Kerran viime syksynä tapasin yksissä juhlissa Kaisan, joka seurustelee ystäväni Jakovlevin kanssa. Me periaatteessa tunnemme, Kaisa ja minä. Hän on hyvin välitön ja iloinen, toisin kuin minä.

Sinä iltana Kaisa sai päähänsä arvostella minun tapaani keskustella. Puhun kuulemma täysin yleisistä ja abstrakteista aiheista, "niin yleisistä, etteivät ne kosketa ketään". Kysyin, miten sitten pitäisi keskustella. "Kertoa jotain persoonallista ja hauskaa, koskettavaa." Ymmärsin tämän niin, että pitäisi puhua itsestään, eikä Kaisa sanonut vastaan. Pian olinkin tuulettanut tunteeni ja turhaumani niin rakastettavalla tyylilläni. Kaisa louskutteli leukaansa ja pyöritti silmiään vaivautuneena.

Keskustelu kuoli nopeasti. Olisin vain halunnut lisätä: "Kaisa, katso nyt, näin tässä käy! Eivät koskettavat asiat ole hauskoja. Etkä sinä halua kuulla minun koko likasankoani." Luulisin, että kun puhuu tunteistaan, näennäisten sääntöjen lisäksi on olemassa piilosäännöt. Ennenkaikkea on syytä muistaa, että oletusarvoisesti kukaan ei ole kiinnostunut siitä, miltä minusta tuntuu, tai mikä on todellinen mielipiteeni heidän ajatuksistaan.