Persoona tulee kreikan sanasta "persona", naamio. Persona-naamioita käyttivät antiikin teatterin näyttelijät. Ne olivat hyvin pitkälle tyyliteltyjä, epäuskottaviakin. Aivan samoin on Beijing-oopperan naamioiden laita. Ei kai kukaan luulekaan, että niiden pitäisi esittää kokonaista ihmistä. Luulen, että kukin naamari esittää ihmisen yhtä funktioita. Psykologit erottavat persoonan ja persoonallisuuden samalla tavalla. Persoonallisuus on koko paketti, oikeastaan sama kuin psyyke. Persoona on ulkokuori, suojamuuri.

Olen yrittänyt selvittää naamareiden käyttöä luonnonkansoilla. Useinhan puhutaan poppamiehen naamiosta. Ainakin sodankäyntiin naamioituminen liittyy. Kasvojen maalaaminen lienee yltäyleistä. Sitähän harjoittavat nykyään myös länsimaiset armeijat. He väitetyn käytännöllisyyden vuoksi. Olen kuullut, että naamioituminen alentaa ihmisen kynnystä tehdä hirmutöitä. Tulee kasvottomaksi ja julmaksi. En tiedä, pitääkö tämä kutinsa. Tosin samalla tavoinhan me esiinnymme persoonina. Silloin ei tarvitse harkita tekemisiään niin paljon. Ei ole niin vakavaa, kun ei mokaile omana itsenään. Voi kuitata mokan, että se on tehty vain tietyssä ominaisuudessa, persoonassa.

Missä persoonissa minä esiinnyn? Minulla on monet kasvot. Muutama ensimmäinen on helppo tunnistaa.

Olen Reilu Jätkä. Se ei ole oikeastaan kovin voimakas julkisivu, vähän vain pitää yrittää. Reilu Jätkä on oikeastaan normaalin sosiaalisuuden laajenema. Tai ehkä se on ylipäänsä sosiaalisuuden harjoittamista, huomaavaisuutta. Liian usein liian vaikeaa. Reiluna Jätkänä nauran ihmisten jutuille ja pyrin aina osallistumaan keskusteluun. Olen höveli ja huomaavainen. Korostan yhteenkuuluvuutta, en yksilöllisyyttä. Pyrin omaksumaan ryhmän tavat ja tottumukset. Roikun seurueen mukana, pidän seuraa. Tätä naamiota en pidä niin vakavana. Reilu Jätkä kun on sitä, miksi minäkin haluaisin tulla. Ainakin osittain. Minun tarvitsee vain hieman rajoittaa luonteenomaista myrkyllisyyttäni ollakseni Reilu Jätkä. Samaa toivoisin usein muilta.

Olen Höpsö. toisin kuin Reilu Jätkä, Höpsö ei ole mitenkään tyypillisen miehinen käyttäytymismalli. Höpsö on teeskenneltyä naiiviutta. Itsensä tekemistä pelleksi, tietyllä tavalla. Höpsö on se Ametisti, joka uskoo ihan tosissaan, että anarkistit murhasivat Kari S. Tikan. Se Ametisti, joka uskoo satuihin ja juorulehtiin. "Minkä väriset kalvosinnapit minä laitan? Miten vanha se kaaso on!?" Periaatteessa Kristiina Salminen. En tiedä, mistä höpsöily kumpuaa.

Olen Pelaaja. Myös Pelaajana esitän tyhmempää kuin olen. Pelaaja on hyvin kovapintainen mies, oikeastaan murrosikäinen poika. Ikuinen kapinallinen. Vihainen teini, jota "ei vois vähempää kiinnostaa". Pelaajana olo on keino suojautua ahdistavalta todellisuudelta. Luulisin. Pelaaja tietää, että maailmassa ei ole mitään tärkeämpää, kuin pizza, kalja ja pokeri. Ja hän korostaa sitä! Pelaaja ajattelee PK&P:tä kaiken aikaa. Suunnittelee, ottaako paprikan vai sipulin neljänneksi täytteeksi. Ei haittaa vaikka Suomen valtio menisi konkurssiin siinä ympärillä. Ja Sosnovy Bory räjähtäisi. Se olisi pelkästään mageeta! Myös monet ystäväni ovat Pelaajia.

Olen Isoveli. En tarkoita tässä kirjaimellista veljeyttä. Tarkoitan, että olen usein olkapää, suuri lämmin nalle. Olen niin aikuinen. Isoveli on hyvin vakaa ja rauhallinen, kypsä mies. Hän on niitä varten, jotka ovat sekaisin tai murheellisia. Kuka nyt on jätetty, kuka päihdenongelmainen. Jostain syystä vedän sellaisia ihmisiä puoleeni. Kaveripiirissäkin saan usein olla Isoveli. Se joka kuuntelee ja kysyy jonkin viisaan, oivalluttavan kysymyksen, silittää päätä. Äärimmäisyyksiin Isoveli ei ryhdy, hän tunteilee vain rakentavasti. Isoveljet ovat hyvin suosittuja. Niin usein olen saanut kiitosta toiminnastani Isona veljenä. Luulen, että monille se onkin merkinnyt paljon. Ei IV:nä oleminen minua varsinaisesti häiritse, pikemmin päinvastoin. Se tosin herättää ajatuksia, että ihmiset varmaan ymmärtävät minut väärin IV:n takia. Omana itsenäni en näet ole rauhallinen, vaan päinvastoin. Isoveljen kantti kestää mitä tahansa, minun ei. Minusta saa liian myönteisen kuvan, jos huomioi vain IV:n. Hän kuuntelee ihmisten hätää kuin lämmin metsä, vaikka naamioni takana minä olen ihan eksyksissä. Yhtä eksyksissä ja hädissäni kuin minulle uskoutuva Pikkuveli. Pieni mies isossa, pimeässä kellarissa, eikä tiedä todellakaan, miten suuria rotat voivat olla.