Nyt näyttää siltä, että Ranskan-keikkaa ei tälle pojalle tule. Sillä suunnalla oli pitkään hiljaista, ja nyt Monsieur Michel on lähettänyt minulle uuden työni speksejä. Hänen sähköpostinsa olivat pitkään epämääräisiä, mikä sinällään panee epäilemään aitoa halua palkata suomalainen. Nyt sitten, kun tarkempaa tietoa saadaan, vaikuttaa siltä, että homma ei olekaan oikein sitä, mitä odotin. Epämääräisyyttähän tässä yhä on, mutta olen vähän sillä kannalla, että lienee paras panna piste koko rekrytointiprosessille. Luultavasti on minun kannaltani järkevämpää, että menen kesän jälkeen suosiolla Esiksen tiimiin. Esiksen tunnen ja tiedän henkilökohtaisesti.

Tällä viikolla olen ajatellut säätä. Sää, kuten muutkin luonnonilmiöt, on mainio sielunelämän vertauskuva. Sää ehkä niistä paras. Se on kaikille tuttu, ja helppo kuvitella. Mikä parasta, se on täydellisen epäinhimillinen ja ei-elävä mutta suunnattoman vahva. On ikäänkuin olisimme suurten, meille pohjimmiltaan käsittämättömien virtojen vietävänä. Niinkuin sielunelämämme. Sitäpaitsi säätila kirjaimellisesti vaikuttaa mielialaan. Luultavasti tämä on biologinen itsestäänselvyys. Esimerkiksi sininen taivas on minulle tärkeä, ja sen näkeminen aikaisin aamulla matkaansaattaa iloisen päivän. Toinen hyvä esimerkki, tuuli kasvojen iholla saa minut tuntemaan itseni vapaaksi ja riippumattomaksi. Hassuhkoa.

Kuvaavaa on se, minkälaisia säitä pidämme arvossa. Muistan, että kymmenvuotiaana minulla oli kolme lempisäätä: helle, ukkonen ja tulipalopakkanen. Nykyään minun on vaikea eläytyä siihen, mitä ajattelin pienenä. Miksi juuri tuo lista? Nykyään sanoisin, että suosikkini ovat tihkusade ja sumu tai niiden yhdistelmä. Helteestä tosin pidän edelleen. Tosin sillä varauksella, että minun pitäisi olla lomalla tai muuten vapaana, ja pitäisi olla mahdollista kölliä ulkona.

Ilmeisesti mainittu kolmikko, helle, pakkanen ja ukkonen, ilmentää lapsen ehdottomuutta. Jos on lämmin, olkoon kuuma. Jos on kylmä, olkoon kunnolla kylmä. Nimenomaan muistan, että pikkupakkasta en ihaillut. Ihailin vain kaikkein tappavimpia helmikuun päiviä, missä ei ole mitään järkeä. Kaipa ajatus oli, että katsotaan nyt, miten pitkälle voi mennä, ja miten kylmäksi voi tulla, ja pysähtyykö koko maailma. Ukkonen kai sisälsi samanlaisen uhman vivahteen. Salamat olivat siistejä lapsena. Jumalauta!

Tihkusade on tietysti täysin erilaista. Se on parhaimmillaan syksyllä, kun lämmintä on noin +10, ja kevyt tuuli ajaa vesipisaroita ilmassa. Ei oikestaan sada, vaan kevyet, hopeiset aerosoliaallot hiovat taivasta ja maata. Siitä tykkään. Sanon sitä merelliseksi sääksi, ja rannikolla se onkin tosiaan tavallisempi kuin sisämaassa. Se on mielestäni hyvin kultturelli sää. Rakennusten ääriviivat hämärtyvät, ja ihmiset piiloutuvat sateeseen, miltei arvokkasti. Sumentuneissa ääriviivoissa juuri ilmenee tihkusateen ja paukkupakkasen yhteensovittamaton vastakkaisuus. Pakkasella katsotaan, kuka on kuka, kaikki on kirkasta ja selvää, eikä luonnossa mikään liiku. Merellisessä säässä ei puolestaan edes näe, vaikka joku liikkuisikin. Se on hyvin lempeä ja ymmärtäväinen sää, inhimillinen.

Toivottavasti vappuna tulee hyvä sää. Hyvä yleisen käsityksen mukaan. Jos sataa tai on hyvin kylmä, saan muuten piknikin sisälle. Olen lupautunut siihen, mutta en millään jaksaisi siivota kaksien bileitten sotkuja samana viikonloppuna. Olen nimittäin järjestämässä toisetkin. Nixun ja Leenan kanssa olemme vähän puhuneet, että järkkäisimme yhteisen vappuvastaanoton. Minulla on suuret paineet tehdä asian eteen parhaani. Olen niin usein ollut Nixun ja Leenan vieraana eri yhteyksissä, ja mikään paras vieras en ole. Muistan parikin kertaa, kun he ovat saaneet peitellä sedän nukkumaan sohvalle, kun setä on vähän väsynyt.

Vinkki: Jos olet mies ja homouden rajamailla, kokeile Ralph McTelliä. Löysin McTellin vanhalta kokoelmalevyltä ja innostuin. Selvittelin vähän, ja paljastui, että mies on yhä aktiivinen lauluntekijä. Hieno kaveri, ja niin koristeellinen ääni. Omat homopisteeni nousivat kohisten.